Tapahtumakalenteri
Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su |
1 | ||||||
2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 |
9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 |
16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 |
23 | 24 | 25 | 26 | 27 | 28 | 29 |
30 | 31 |
Matinkylä-Seura 40 v juhla avaussanat
Matinkylä-Seura ry:n 40-vuotisjuhlan avaussanat
Jukka Kivimäki, Seuran puheenjohtaja
Tervetuloa tähän Matinkylä-Seura ry:n 40-vuotisjuhlaan.
Matinkyläseura perustettiin syyskuussa 1970 ja merkittiin yhdistysrekisteriin saman vuoden marraskuussa. Toiminnan alkuvuosina 1970-luvulla seurasta tuli merkittävä toimija uuden, kasvavan kaupunginosan asukkaiden yhteenkuuluvaisuuden vaalijana.
!970-luvulla Suomessa elettiin yhdistystoiminnan kultaisia vuosia ja Matinkylä-Seurasta muodostuikin alueella toimivien muiden yhdistysten yhteinen foorumi. Vuosien varrella Matinkyläseuralla on ollut merkittävä rooli alueen asukkaiden etujen valvojana.
Osa seuran tavoitteista on toteutunut, osa ei. Esimerkiksi alueelle pitkään odotettu uimahalli odottaa edelleen tuloaan.
Meri ja Matinkylän ranta ovat olleet tärkeässä asemassa Matinkylä-Seuran toiminnassa. Takavuosien toiminnasta mainittakoon esimerkiksi vuosittain toistuneet Matinkylän rantajuhlat. Seuran nykyiseen toimintaan kuuluu jokavuotiset Matinkylän rannan siivoustalkoot toukokuussa.
Nykyisen toiminnan pääpaino on kulttuuritoiminnassa. Tästä esimerkkinä seuran toteuttamat Matinkylän kaupunkipolkuoppaat ja niihin kerätty historiallinen tieto reittien varrelta.
Asukkaiden etujen valvonnalle on edelleenkin tarvetta. Tuoreimpana esimerkkinä tästä on Seuran kannanotto Matinkylän terveysaseman laboratoriopalveluiden lakkauttamisesta.
Tulevaisuus tuo Matinkylä-Seuralle uusia haasteita. Tuleva Matinkylän metroasema muuttaa Matinkylän alueen kaupunki-ilmettä ratkaisevalla tavalla. Eräs seuran tulevaisuuden haasteista onkin ottaa kantaa Matinkylän metroaseman syöttöliikenteeseen. Ehkä nuorimmat meistä läsnä olevista näkevät vielä senkin päivän jolloin myös Matinkylän metroaseman syöttöliikenne muuttuu raideliikenteeksi.
Kotiseututoiminnalla on kahdenlainen rooli: Katsoa menneeseen, tuntea se, kunnioittaa sitä ja oppia siitä. Katsoa tulevaisuuteen ja nähdä millaisena se olisi parempi.
Vielä kerran: Tervetuloa tähän Matinkylä Seura ry:n 40-vuotisjuhlaan.
| ||